Tekstit

Näytetään tunnisteella luontovalokuvaus merkityt tekstit.

Matkalla - kohti valoa vai pimeyttä?

Kuva
 Mihin olemme matkalla? Kohtivaloa vai pimeyttä? Pohjoisen erämaassa ei ole teitä eikä polkuja. Tuntureita toisensa perään, ihmisten ja porojen jättämiä reittejä. Ilman karttaa ja kompanssia vaeltaja on hukassa. Maisema toistuu, luontoäidinn siipien alla on luotettava taitoihinsa ja varauduttava kaikkeen. Siellä koemme sen voiman ja oman pienuutemme. Se muistuttaa meitä siitä että omilla huudeillamme tilanne on päinvastainen: mukavuuden halu ja tottumukset saavat meidät kuvittelemaan, että me olisimme hallitsijoita.  Kunnon vaellus luonnon sisässä muistuttaa siitä, että olemme osa luontoa, samaa alkuperää, samaa materiaa eikä mikään, minkä olemme itse luoneet ja rakentaneet voi suojata meitä niiden tekojen seurauksilta, joita olemme aiheuttaneet, luonnolle, siis itsellemme. Olemme seisseet tienristeyksessä jo kauan. Liian kauan aikaa. Tarvitaan pandemiaa, katastrofeja,sotaa ennen kuin ryhdymme toimiin, niinkö? Nekin ovat jo vyöryneet lähipiiriimme ja koskettavat  melkein ...

Lumen ja valon veisto

Kuva
Miten veistetään lumesta joki? Hangessa on turkooseja aukkoja. Kun alkuvuoden keltainen valo ilmestyy horisontin takaa, se on ensin keltaista. Keltaisesta syntyy turkoosi varjo. Lapin yliopiston opettaja Antti Stöckellin peräkontista puretaan alumiinitikkaita, lapioita, vanerilevyistä koottavia muotteja Kuusamo-opiston pihalle iltapäivän sinisessä hämärässä. Lumiveistopajan suunnitelma on valmiina ja työkalut odottavat ahkeria käsiä. Valtavan lumikasan päältä Antti  kukkulan kuninkaana ja osoittelee suuntia. Mielikuvituksesta ja valkoisista vahapalikoista yhdessä pohdittu, jylhää kuusamolaista joenuomaa jäljittelevä lumiteos on vielä vain toive tekijöiden aivosoluissa. Jokainen yhteisöllinen ympäristötaideteos viittaa tulevaan ja muistaa mennyttä. Kun lumi on elementtimme ja rakennusmateriaalimme, tulee se hajoamaan ajan ja tilan loputtomasti muuttuvassa olemuksessa. Kuusamo viettää 150 -vuotisjuhlaa ja luontokaupunki, luontokuvakaupunki saa LUMIPIHAN Kuusamo-opiston val...