Lumen ja valon veisto

Miten veistetään lumesta joki?

Hangessa on turkooseja aukkoja. Kun alkuvuoden keltainen valo ilmestyy horisontin takaa, se on ensin keltaista. Keltaisesta syntyy turkoosi varjo.

Lapin yliopiston opettaja Antti Stöckellin peräkontista puretaan alumiinitikkaita, lapioita, vanerilevyistä koottavia muotteja Kuusamo-opiston pihalle iltapäivän sinisessä hämärässä. Lumiveistopajan suunnitelma on valmiina ja työkalut odottavat ahkeria käsiä.

Valtavan lumikasan päältä Antti  kukkulan kuninkaana ja osoittelee suuntia. Mielikuvituksesta ja valkoisista vahapalikoista yhdessä pohdittu, jylhää kuusamolaista joenuomaa jäljittelevä lumiteos on vielä vain toive tekijöiden aivosoluissa. Jokainen yhteisöllinen ympäristötaideteos viittaa tulevaan ja muistaa mennyttä. Kun lumi on elementtimme ja rakennusmateriaalimme, tulee se hajoamaan ajan ja tilan loputtomasti muuttuvassa olemuksessa.

Kuusamo viettää 150 -vuotisjuhlaa ja luontokaupunki, luontokuvakaupunki saa LUMIPIHAN Kuusamo-opiston valokuvauslinjan, Lapin yliopiston soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen opiskelijoiden toteuttamana teoksena. Muutama teollisen muotoilun opiskelija rakentaa teokseen veden kuohuja muotteihin  Jyrävän kallioseinämiä muistuttavien lumilohkareidemme reunustoille. Luonto on mukana valokuvin seinämien aukoissa sekä projektiona, jossa vaihtuvat luovat ja perinteiset valokuvamme.

Lumiveistoksemme on paikkasidonnainen. Paikan hekeä yritämme tavoitella. Kuusamon vaarat ja reitit ovat olleet puoli vuotta vaellustemme kohde ja valokuviemme taikamaailma. Olemme tutkineet omaa suhdettamme koillismaalaiseen maaperään ja maisemaan ja hieman kaivautuneet historiaankin.

"Topografian ydinajatus on, että muistoina esiintyvät ajan ja paikan sidokset rakentavat ja muokkaavat sen itseyden tai minuuden, jollainen kukin meistä tuntee olevansa", kirjoittaa Pauli Tapani Karjalainen.

Me sovellamme uuden paikan muotoa lumiveistoksissamme mutta tunnemme myös, miten paikka muuttaa meitä kaikkia pikkuhiljaa. Viikon aherrusta kommentoi muuan opiskelija näin:
"Oli mukava viettää viikko kirpsakassa pakkassäässä ja yhdessä rakentaa jotain, mikä toivottavasti tulee ilostuttamaan monia pitkälle kevääseen."

Kuusamolaiset ja muut paikkakunnalla liikuskelevat toivotamme mukaan nauttimaan opiston pihan jokimaisemasta. Lumi on materiaali, josta voi rakentaa haaveensa näkyviksi, toiveensa todeksi. Ainakin yhden talven ajaksi.

Lumenveistossa blogin kirjoittaja Riitta Attila. Kuva: Osku Tuominen

Ohessa soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen opiskelijoiden mietteitä lumenveistotyöpajastamme:

Kalle Immonen:

Tämä oli ensimmäinen yhteisötaidekokemukseni. Oli mielenkiintoista olla mukana prosesissa ideoinnista ja alkusuunnittelusta toteutukseen ja viimeistelyyn saakka.

Erityisesti mieleeni jäivät Antin pohdiskelut siitä, miten eri lumielementtien muodot saadaan keskustelemaan toisten elelementtien ja kokonaisuuden kanssa. Valmistunut työ kuvastaa hyvin sitä ideaa, mitä alun perin suunniteltiin. Mietin vielä sitä, olisiko teoksella tullut olla jokin nimi, vieläpä niin, että teosta katsomaan tulleet näkisivät sen.

Valokuvat akryylilevyn takana valoineen ovat hyvä ja toimiva ratkaisu. Tämä voisi olla yksinkertaisessa lumiseinässä muutenkin toimiva ratkaisu talviseen valokuvanäyttelyyn. Otetaan tästä ideasta koppi!

Viikko oli muutenkin hieno vaihtelevine keleineen ja mukavana plussana ruokalassa järjestetty hotellitasoinen (maksullinen) aamianen. Nam.

Kaivurikuski teki tarkkaa työtä. Kuvassa valmistumassa ensimmäisen elementin ensimmäinen pala. Kuva: Kalle Immonen

Anu Tossavainen:

Lumi, työ ja paja, lumityöpaja

Lokakuussa se alkoi hiutaleesta muutamasta.

Marraskuussa vilkuiltiin jo säätiedotusta.

Onko totta, ei aurinkoa, vain lunta ja kinosta?

Joulukuussa väellä pohjoisella tuskaa pukkas,

kun Säidenhaltija kohtuuden hukkas.

Jouluna lunta kolmannes ja lisää vaan nakkas.


Raaka-ainetta ainakin on,

tuumattiin porukalla innokkaalla.


Valokuvaajan alut ja maisterin tekeleet,

liittivät luovuuden yhteen.

Taisi opet laskea ainakin kahteen.

Mitähän tästä tulee?

Ainakin suunnitelmat suuret.

Suunnittelivat opiskelijat muuria muurin perään,

Ei riitä kymmenen eikä kaks,

melkein kolmekymmentä metriä - HUPS.

Sole homma eikä mikhän?

Kellä järjen ääni, valo ja kokemus,

se suunnitelmat uusiks pani.

Nurkkaan metrit nakkoi,

ja jo lyheni muuri, aikataulu ja työpäivät.


Aamiainen.

Tamppaa, lapioi, tamppaa.

Piirrä, sommittele, markkinoi.

Syö lounas.

Tamppaa, lapioi, tamppaa ja lapioi.

Veistä, suunnittele, korjaa, tamppaa.

Juo kahvit.

Lapioi, tamppaa ja lapioi.

Sekoa suunnitelmassa, tinkaa ja taas on kaikki kartalla.

Lapioi, tamppaa ja kolaa.


Voi mahoton!

Sehän valmistui!

Ja ihan ajallaan.

Janette Backman:

Fyysinen työ ja ulkona oleminen tuntuivat todella hyvältä sisällä istumisen sijaan. Ihminen on luotu liikkumaan - ei istumaan. Lumen lapioiminen muotteihin tuntui kehossa seuraavana päivänä. Joka paikkaa kolotti ja tuntui, kuin olisi jäänyt katujyrän alle, mutta se tuntui hyvältä ja äkkiä keho taas vetristyi uuden päivän koittaessa. Lumen veistämisestä innostuin niin, että kyykin yksin työmaalampun valossa iltapimeään asti pihalla veistämässä. Sama toistui parina päivänä.

Oli mukavaa saada oma valokuva "ulkonäyttelyyn". Valokuvatulosteet taustavaloineen lumiseinämässä näyttävät hyvältä yhdessä, mutta teosta saa huoltaa säännöllisesti, sillä jo muutamassa päivässä lumiseinämä on painanut kuvia mutkalle. Kauniista yleisilmeestä kannattaa huolehtia, kun on nähty niin suuri vaiva. Myös satavaa irtolunta täytyy käydä poistamassa teoksesta ja sen ympäriltä. Tämänkin voi ottaa ulkoilun ja yleisen hyödyn kannalta, pihamiljöön esteettistä ja viihtyisyyttä luovaa ilmettä unohtamatta.

Jotenkin luminen teos tuntuu arvokkaalta, vaikka ja juurikin siksi, että sen tietää sulavan pois kevään myötä. Teos on kuin elämä itse, se elää ja muuttaa jatkuvasti muotoaan. Lumirakenne on sään armoilla, se peittyy lumeen, sulaa, pehmenee ja muuttuu ennen katoamistaan repaleiseksi. Teos näyttää erilaiselta eri valaistuksissa ja eri kulmita katsottaessa ja juuri se tekee teoksesta mielenkiintoisen. Sillä on ihan oma elinkaarensa, kuten meilläkin.

Jyrävän kallioseinämä alkaa hahmottua varjojen ja valojen leikissä. Kuva: Linda Sainio

Linda Sainio:

Luova katse luontoon

ja kallion muotoon.


Veistetään valoa ja varjoa

urhealla ensikertalaisen tarmolla.

Aallot jähmettyvät,

Kitkan kuohut pysähtyvät.


Nyt hiljainen valkoisuus

odottaa veistäjää,

joka kevään rinnalla kulkee

ja lämpimin käsin haluaa

oman osansa muovata.

Monet kädet tarvitaan muotin siirtämiseen. Kuva: Linda Sainio

Jyrki Tammi:

Fyysisesti lumityöpajaviikko oli poikkeuksellisen raskas, mutta se on pelkästään positiivista. Nautin todella ulkona työskentelemisestä talvisessa säässä, ja uni maistui öisin hyvin päivän työskentelyn jälkeen. Oli kiva työskennellä ja iedeoida yhdessä uudenlainen taiteellinen projekti. Uusien menetelmien oppiminen on aina hienoa, ja oli erittäin palkitsevaa tarttua uuteen haasteeseen ja oikeasti veistää jotain lumesta ensimmäistä kertaa.

Muurin päälle istahti kuukkeli. Kuva: Riitta Attila

Tallennus on tärkeää. Kuva: Riitta Attila

Antti Stöckell opastaa reliefin tekoa. Kuva: Osku Tuominen

Olinhan siellä minäkin, murahtelee Manu-koira kuvataideopettaja Mirja Mäen sylissä. Kuva: Riitta Attila

Rankka työ vaatii oikeat välineet ja pienen paussin. Kuva: Jonna Kalliomäki

Olisko se sitten siinä? Kuva: Osku Tuominen