Koronan alla ja koronan jälkeen

Koronan alla ja koronan jälkeen

Suuri tuntematon heittelee ihmistä


Yhden viikonlopun aikana kaikki muuttui. Korona-tuuli puhalsi yli rajojen.Sitten tuli torstai 12.3. hallituksen ilmoittaessa,  että mekin olimme samassa veneessä globaalin virusvaaran edessä.

Kaikki eivät ottaneet uhkaa todesta. Kuolihan influenssaankin satoja tai tuhansia ihmisiä vuodessa. Miksi tästä viruksesta kohkattiin niin kiivaasti?
Ja kaiken lisäksi sehän kaatoi rivistä vain vanhukset ja muutenkin sairaat. Perusterveiden ja nuorten ei tarvitsisi siis varoa kuin omia varpaitaan. 

Jokainen päivä toi mukanaan uuden toimenpiteen, rajoituksen, määräyksen ja lopulta valmiuslain. Sana, jonka harva oli edes kuullut. Hyvin pian oma elämämme olikin kyseessä, sillä lait ja määräykset koskivat kaikkia.

Pysykää kotona - kuului käsky. Tehkää etätöitä jos voitte. Harkitkaa, keitä tapaatte, mieluummin ei ketään oman perheen ulkopuolelta. Vahtikaa lapsianne ja vanhuksianne, jotka juoksentelevat villinä kavereiden luona mistään vaarasta välittämättä.

Kuolleita alkoi tippua tilastoihin. Työpaikkoja suljettiin. Ihmisiä lomautettiin ja toisaalla ahkeroi terveydenhuollon henkilökunta vieläkin tehokkaamin kuin aikaisemmin.

Ehkä emme olisi edes huomanneet virusta, jos se olisi vallannut ns kehittyvät maat tai maanosat. Se iski kuitenkin suoraan kerskakulutuksen ytimeen, ja meidänkin oli pakko ajatella yhteiskunnan pyörimistä, työtä ja toimeentuloa ihan uudelta kantilta. Globaali virus, jonka vaikutuksia olimme seuranneet lähinnä kansainvälisistä tv-sarjoista suoratoistopalveluissa tai esimerkiksi suomalais-saksalaisesta Ivalo -sarjasta, jossa siinäkin metsästetään vaarallisen viruksen alkuperää.

Nyt jouduimme elämään yht'äkki' nopeasti leviävän COVID-19 -viruksen armoilla, jonka ilmaantuminen sulki kaupunkeja, eristi asuinalueita, sulki kouluja ja jopa Suomeassa yhtenä ainoana yönä asetti Uudenmaan ympärille poliisivoimin valvotun rajan. Maan merkit muuttuivat, kulkuväylät asetettiin tarkkailuun, vauhti hidastui ja raideliikennettä supistettiin. Ihmisille jäivät metsäpolut, polkupyörä ja samoilu lähiluonnossa.

Perhosen siivenisku lähettää kaaoksen aallon liikkeelle?

Mutta kenelle koronan tuomat muutokset olivat uutta ja kenelle ne ovat olleet vaiettua arkea jo pitemmän aikaa?

Media nostatti huolta siitä kuinka hyvin toimeentulevat tulevat toimeen. Miten maksat nyt asuntolainaa, kun joudut lomautetuksi tai työttömäksi? Miten selviät yksinäisyydestä eristyksissä? Kauheaa, kun ei pääse ravintolaan eikä bailaamaan eikä edes ulkomaan lomalle, kuten aikaisemmin oli tapana. Tärkeimmäksi nousi sentään kysymys siitä, pääsevätkö kaikki vakavasti sairastuneet tarvitsemaansa tehohoitoon.

Korona sai yhteiskunnan päättäjät sekä median kiinnittämään huomiota myös  tiettyihin epäkohtiin.  Jotain yritettiin myös paikata - taloudellista apua annettiin jopa yksinyrittäjille ja itsensä työllistäjille, kuten kulttuurialan työntekijöille, esiintyville taiteilijoille, joilla yksinkertaiesti ei enää ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia ansioihin erilaisten tapahtumien järjestämisen loppuessa kuin seinään.

Korona-ahdinko koski  pienyrittäjiä, heitä, jotka muutenkin keikkuivat päivästä toiseen pärjäämisen rajoilla. TE-toimistojen "to do " -listalla itsensä työllistäminen, toiminimen hankkinen ja oman osaamisensa markkinointi on ollut pitkään kasvava "keino" saada työllisten määrä lisääntymään ja työttömien vähenemään ainakin tilastoissa. Työttömyyden kohdatessa he putoavat tyhjän päälle jävät osattomiksi yhteiskunnan tuista.

Koronaepidemia pudotti nämä itse itsensä työllistävät siivoojat, ompelijat, kääntäjät, kampaajat, valokuvaajat, toimittajat ym. täydelliseen tulottomuuteen. Nyt heidänkin tilanteensa nousi otsikoihin. Heistä tuli näkyviä ja kuuluvia yhteiskuntamme jäseniä. Heille annettiin jopa määräaikainen oikeus nauttia työttömyyskorvauksista ja hakea taloudellista apua valtiovallan liikkeelle laskemista rahavirroista.

Näistä avustuksista konsulttien avustamat suuremmat yritykset osasivat heti napata runsaimman siivun. Avustus oli suunnattu yrityksen kehittämiseen. Kuka pienyrittäjä äkillisen Korona-pysähdyksen jälkeen ehti pohtia kehittämistä kun pakolliset maksut kasautuivat pinoiksi ja hätä olemassaolosta muuttui yhä konkreettisemmaksi?

Monen todellisuus on aivan toista kuin miltä se näyttää kaukaa omasta turvatusta asemasta katsottuna.

Yhteiskunnan jakautuminen kahteen ryhmään - pärjääviin ja pärjäämättömiin syveni entisestään ja hetkeksi hiljenivät jopa puheet laiskoista köyhistä ja sohvillaan makoilevista työttömistä.

Erityksen loppu

Yksinäisyys korostuu eristyksissä, kun kaupassakaan ei saisi enää käydä vaihtamassa muutamaa sanaa kassan kanssa. Yli 70 -vuotiaiden eristyskehotuksesta eivät säästyneet edes he, joilla yleensä on yhteisunnassa asema, aktiviteetteja ja mahdollisuus palkata apua sellaisilta henkilöiltä, jotka itsekin pysyttelevät kaukana muista. Vanhainkodeissa tilanne alkoi olla kriittinen. .Vaikka Suomessa ei tähän mennessä ole THL:n mukaa kuin  328 kuollutta, on vanhainkodeissa eri puolella Suomea  korona-epidemia päässyt toimimaan viikatemiehenä.

Mietin usein koronan pahimpaan aikaan, miltä tuntuisi, jos kukaan ei kävisi katsomassa, jos en pääsisi ulos luontoon edes hengittämään ulkoilmaa, ja pahimmassa tapauksessa joutuisin kuolemaan yksin, ilman läheisten läsnäoloa, kosketusta, viimeisiä keskusteluja tai edes katseita. Se tuntuu siltä kuin olisi elinkautiseen tuomittu ja kaikkien hylkäämä. Eniten tilanne varmaankin on koskettanut muistisairaita, jotka eivät voi edes ymmärtää, mitä on tapahtumassa.

Kaiken tämän surun ja vaikeuksien keskellä toivoisin todellakin, että ne yhteiskunnan auttajat, hoitajat, opettajat, kaupan työntekijät, jotka ovat mahdollistaneet , ettei kaikki romahda  ja muutu elossapysymistaisteluksi, saisivat muutakin kuin kiitoksen nyt kun tilanne helpottuu.

Ranskassa sairaanhoitajille on ainakin luvattu rahallinen palkkio uhrauksistaan, tosin sekään ei ole varmaa, jaetaanko sitä todellisuudessa. Mikä on meidän, kuitenkin vielä niin rikkaan yhteiskunnan kädenojennus heille, jotka antoivat kaikkensa?

Ikuisesti pienituloisille sairaanhoitajille on  taputettu heidän uupumattomasta työstään eturintamassa, mutta ketkä tullaan pelastamaan kun viruksen aiheuttama taloudellinen taakka on selätetty?

Miten käy pienten koululaisten, jotka eivät pysynet etäopetuksen vauhdissa tai niiden, jotka tarvitsevat joka päivä opettajan erityiskuomiota? Koululaitoksen muuntaminen etäoppilaitokseksi kävi kyllä nopeasti mutta kenen voimavaroja siihen vaadittiin? Onko tilastoa, jossa kerrottaisiin, kuinka monta opettajaa jättää ensi syksynä työnsä, koska uupumus ja huoli ovat kasvaneet liian raskaiksi kantaa?

Käydäänkö vanhuksia katomassa useammin, kun se on luvallista? Onko pitkäaikaistyöttömien ja pätkätyöläisten mediakuva muuttumassa mihinkään nyt kun kaikki puolueet näyttävät pitävän ansiosidonnaista työttömyysturvaa oikeudenmukaisena? Vai kävelläänkö samaan loukkuun kuin monesti aiemmin - aletaan pitämään palopuheita talouden kestävyydestä, jonka ainoana keinona nähdään taas kerran tukien kiristäminen niiltä, joilla muutenkin on vaikeaa?

Kun uudet väestöryhmät ovat löytäneet luonnon, löytävätkö he myös luonnon suojelun?

Aika näyttää, mikä muuttuu lopullisesti, mikä häviää kiihkeän kulutuksen kärrynpyörään ja oman edun tavoittelun raskaiden askelten alle.