Kotona Kuusamo

 Mihin olemme matkalla? Kohtivaloa vai pimeyttä? Pohjoisen erämaassa ei ole teitä eikä polkuja. Tuntureita toisensa perään, ihmisten ja porojen jättämiä reittejä. Ilman karttaa ja kompanssia vaeltaja on hukassa. Maisema toistuu, luontoäidinn siipien alla on luotettava taitoihinsa ja varauduttava kaikkeen. Siellä koemme sen voiman ja oman pienuutemme. Se muistuttaa meitä siitä että omilla huudeillamme tilanne on päinvastainen: mukavuuden halu ja tottumukset saavat meidät kuvittelemaan, että me olisimme hallitsijoita.  Kunnon vaellus luonnon sisässä muistuttaa siitä, että olemme osa luontoa, samaa alkuperää, samaa materiaa eikä mikään, minkä olemme itse luoneet ja rakentaneet voi suojata meitä niiden tekojen seurauksilta, joita olemme aiheuttaneet, luonnolle, siis itsellemme. Olemme seisseet tienristeyksessä jo kauan. Liian kauan aikaa. Tarvitaan pandemiaa, katastrofeja,sotaa ennen kuin ryhdymme toimiin, niinkö? Nekin ovat jo vyöryneet lähipiiriimme ja koskettavat  melkein jokaista. Vaik

   Virrat vievät ja tuovat - kotiseutuvierautta ja muuttoliikettä   Ajassamme liikkuu ilmiöiden kappaleita, jotka törmäilevät toisiinsa. Suuria tunteita, epätoivoa, räjähdyksiä ja toistamiseen median vyöryttämiä tapahtumalinjoja sinne tänne. Menemme sekaisin.Ajan virta työntää meitä eteen ja taakse. Ihmisten on liikuttava.   Ukrainassa (maassa, josta tiesimme hädin tuskin muuta kuin Maidanin aukion) eletään raa'an sodan kohteena. Kukaan ei tiedä miten tässä käy. Miten sodassa yleensä käy? Huonosti. Mutta miten huonosti ja kenelle? Sitä arvuutellaan ja analysoidaan ja haalitaan kotivaraa. Silti tuntuu siltä kuin kokonaisuuden hallinta syöksyisi kappaleina ympäri planeettamme ja kuplamme kieppuisivat sen viimassa  avuttomuuden vallassa. Mitä oikein pitäisi tehdä?   Kotiseutumme saattavat tuntua epävarmoilta jalkojemme alla. Unettomina öinä nousee mietteitä pakolaisuudesta. Maahamme saapuu väsyneitä ja traumtisoituneita vieraan maan sodan uhreja. Heiltä on kotipaikka tuhottu ja sen vi

Koronan alla ja koronan jälkeen Suuri tuntematon heittelee ihmistä

Kaukana ja kaiken äärellä Aamulla teltan ulkopuolella on kuuraa. Taivas on paljas, aurinko ei vielä noussut, mutta valo ei syyskuun öinäkään täydellisesti katoa Kaldoaivin erämaasta. Tunturin laakealta rinteeltä näkee kauas. Taivaanrantaa pilkuttavat Norjan lumiläikikkäät vuoret. Alempana usva liikkuu hitaasti uomaansa etsien kurun pohjaa pitkin. On aivan hiljaista. Maailmanlopun vai maailman alun aika? Tunturissa ajatus seikkailee. Jalat liikkuvat hitaasti rinkan painaessa selkää. Silloin tällöin sitä pysähtelee nostaen katseen kohti maisemaa. Irroittelee rinkan pidikkeitä ja laskee sen tömähtäen maahan. Oikaisee selkäänsä ja ravistelee jäseniään. Täyttää juomapullon pienestä purosta. Sen vesi on kirkasta ja puhdasta. Sormissa tuntuu kylmyys kun juomapullon upottaa virtaukseen. Ensimmäinen kulaus liittää kulkijan luontoon. Kaikki toimet on harkittava tarkkaan. Täällä ei voi kiirehtiä. Luonto määrää kulkemisen, piirtää ihmisen rajat ja jättää kulkijan maan ja taivaan väliin

Suon tuntu -installaatio, Riitta Attila, Linda Sainio, Anu Tossavainen. Kuva:Carsten Krügermann MILLAINEN ON SINUN KUPLASI? Mediassa ja somessa kuohuu kansalaisten elo  omissa kuplissaan ennakkoluuloineen ja vaikaine uskomuksineen. On trendikkäitä kuplia, hyvin toimeentulevien kuplia, kulttuurisia kuplia. Ja niitä, joihin kukaan ei haluaisi itseään vangittavan - työttömien, vähävaraisten tai "vieraiden" kuplia. Poliittisella sormella osoitellaan erilaisia ryhmiä, joita nimittelemällä pyritään työntämään eriävien mielipiteiden ilmaisijat yhteiseltä tieltä syrjään. Oli kuplasi siis pyöreä, neliö tai kuutio, tuskin kuvailisit sitä itse kuplaksi. Kuplan muodot määritellään ulkoapäin. Minua kiinnostaa, miten rikkoa tuon saippuamaisen muodon pinta. Haluan kurkistaa muidenkin maailmaan omien taustojen ja valintojen, tai pakotettujen ratkaisujen tahraaman tuulilasin takaa. Kuplista huolimatta muutosta ja muutoshalukkuutta ylistetään. Yhteiskunnan murros ja kaiken en

Miten veistetään lumesta joki? Hangessa on turkooseja aukkoja. Kun alkuvuoden keltainen valo ilmestyy horisontin takaa, se on ensin keltaista. Keltaisesta syntyy turkoosi varjo. Lapin yliopiston opettaja Antti Stöckellin peräkontista puretaan alumiinitikkaita, lapioita, vanerilevyistä koottavia muotteja Kuusamo-opiston pihalle iltapäivän sinisessä hämärässä. Lumiveistopajan suunnitelma on valmiina ja työkalut odottavat ahkeria käsiä. Valtavan lumikasan päältä Antti  kukkulan kuninkaana ja osoittelee suuntia. Mielikuvituksesta ja valkoisista vahapalikoista yhdessä pohdittu, jylhää kuusamolaista joenuomaa jäljittelevä lumiteos on vielä vain toive tekijöiden aivosoluissa. Jokainen yhteisöllinen ympäristötaideteos viittaa tulevaan ja muistaa mennyttä. Kun lumi on elementtimme ja rakennusmateriaalimme, tulee se hajoamaan ajan ja tilan loputtomasti muuttuvassa olemuksessa. Kuusamo viettää 150 -vuotisjuhlaa ja luontokaupunki, luontokuvakaupunki saa LUMIPIHAN Kuusamo-opiston valokuv